20.10.2017

Kirjailija Juha Itkonen: Vanhemmuus ei ole taakka

Juha Itkosella ei ole pulaa ajasta vaan ajatustilasta. Palkittu kirjailija ja tuore kaksosten isä odottaa, että sisäinen kertojaääni alkaisi taas soida.

Alkusyksyn kuulas valo tulvii entisen kaasuvoimalan kojehuoneen ikkunasta, imeytyy tummaan lepotuoliin ja heijastuu siinä jalat ristissä istuvan miehen kasvoihin. Hänen olemuksensa on poikamainen, mutta samalla jotenkin ajaton.

– Joskus tuntuu, että saavutin liian paljon liian nopeasti. Muutuin keskipolven kirjailijaksi paljon nuorempana kuin olin ajatellut.

Juha Itkonen, 41, istuu kahvilassa Suvilahden tehdasalueella Helsingissä. Kivenheiton päässä on työhuone, jossa taitava tunteiden tulkki on naputellut valtaosan seitsemästä romaanistaan. Viimeisin teos on matkakirja, jossa Itkonen ruotii rakkaus-vihasuhdettaan rapakon takaiseen suurvaltaan.

– Voisin kirjoittaa tämäntapaista non-fictionia lisääkin. Se on kiehtova kirjoitusmuoto, jota olen aiemmin käyttänyt lähinnä kolumneissa ja lehtijutuissa.

Suurten kirjoitusurakoiden jälkeen Itkonen on yleensä pitänyt parin kuukauden hengähdystauon ennen seuraavaan projektiin tarttumista. Uuden teoksen perusajatus on ollut siinä vaiheessa jo selvillä. Nyt tilanne on toinen: ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003 Itkonen ei tiedä tarkalleen, mitä seuraavaksi tekisi.

Hän myöntää pelkäävänsä, ettei seuraavan romaanin maailma ehkä avaudukaan. Toisaalta sisäinen kertojaääni on niin vahva, että se todennäköisesti puskee ennemmin tai myöhemmin pintaan.

Juha Itkonen on naputellut valtaosan seitsemästä romaanistaan työhuoneessaan Helsingin Suvilahdessa.

Pieni mies suurkaupungissa

Itkonen on tiennyt sisimmässään aina, että hänestä tulee kirjailija. Hän oppi varhain lukemaan ja kirjoitti omia tarinoita jo ennen kouluikää. Hämeenlinnassa varttuneen Itkosen äiti toimi laboratorionhoitajana ja isä kiinteistönvälittäjänä. Taiteilijanura ei kuulunut keskiluokkaisen kodin oletusarvoihin, vaikka molemmat vanhemmat pitivät huolen, että kirjoja oli tarjolla.

Tietoisesti kirjailijanhaaveet heräsivät lukiossa. Itkosta pyydettiin muun muassa lukemaan aineitaan ääneen äidinkielen tunneilla.

– Opiskelutovereiden mielestä olin usein vähän poissaoleva, mutta he tulkitsivat sen kauniisti ylevien ajatusten ajatteluksi. Kun he alkoivat kutsua minua kirjailijaksi, se kuulosti hienolta.

Ylioppilasvuoden jälkeen Itkonen lähti opiskelemaan yleistä kirjallisuutta ja suomen kieltä Helsinkiin. Ensituntuma uuteen kotipaikkaan ja yliopistomaailmaan oli pikkukaupungin kasvatille täystyrmäys.

– Helsinki tuntui hirveän isolta, runoni olivat kehnoja ja lisäksi olin itse tosi pieni.

Vakavassa nuoren ihmisen angstissa Itkonen hylkäsi kirjailijaunelmat ja haki kauppakorkeakouluun. Opiskelupaikan vastaanottaminen lykkääntyi armeijan takia. Lisäksi hän sai yllättävältä taholta kannustusta seurata kutsumustaan.

– Isäni sanoi, että älä mene kauppakorkeaan, olet liian pehmeä. Olet hyvä kirjoittamaan, koeta jotenkin jatkaa siitä.

Taloustieteiden sijaan Itkonen opiskeli viestintää ja hakeutui valmistuttuaan toimittajaksi. Lehtijuttujen ohella hän työsti Suomeen päätyvistä mormonisaarnaajista kertovaa kirjaa. Esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä ilmestyi Juha Itkosen ollessa 28-vuotias.

Korkeanpaikanleiri Münchenissä

Itkosen työpöydälle mahtuu juuri ja juuri kannettava tietokone sekä pari kirjaa. Juuri nyt kunniapaikalla on israelilaisen historiantutkija Yuval Noah Hararin Homo Deus.

– Kaikki hyvät kirjailijat lukevat paljon. He, jotka eivät niin tee, ovat aloittelijoita, hän tokaisee yllättävän terävästi.

Kesällä syntyneet kaksoset sekä 12- ja 6-vuotiaat lapset pitävät Itkosen maan pinnalla. Hän viihtyy hyvin isän roolissa ja on ajoittain myös kantanut suurimman vetovastuun perheen arjen pyörittämisestä.

– En ole koskaan kokenut vanhemmuutta taakaksi. Minulla on rento ja kevyt olo lasten kanssa. Se on mahtavaa vastapainoa yksin puurtamiselle.

Itkosen työpäivät mukailevat koulujen ja päiväkotien aikatauluja. Aktiivista kirjoittamista on maksimissaan kuusi tuntia. Hän ei kuitenkaan vedä tiukkaa rajaa työn ja muun elämän välille. Monet ideat syntyvät arjen keskellä alitajunnan työstäessä asioita. Kirjojen inspiraationa toimivat oikeat ihmiset ja tapahtumat, vaikka teokset eivät heistä suoraan kerrokaan.

– Helsinki tuntui hirveän isolta, runoni olivat kehnoja ja olin itse tosi pieni.

Ajattelutapa, jossa vanhemmuus nähdään raskaana ylimenovaiheena on Itkoselle vieras. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa suurin pula ei ole ajasta vaan ajatustilasta. Romaaneille pitää löytyä tilaa muhia, varsinkin silloin, kun niiden maailma on vasta muotoutumassa.

Itkonen on toisinaan viettänyt ”korkeanpaikan” leirejä muun muassa Münchenissä, missä hän asui perheineen vuosina 2011 ja 2012.

– Ajatustason siirtymät esimerkiksi päiväkodin ja työn alla olevan romaanin välillä ovat minulle haastavia. Leirien paras puoli on, että voin mennä nukkumaan kirja mielessä, herätä siihen ja alkaa heti kirjoittaa sitä.

Kirjaprojektiin menee karkeasti kaksi vuotta. Siitä noin vuosi on ideointia ja taustatyötä, toinen varsinaista kirjoittamista ja editointia. Prosessia Itkonen kuvaa hybriksen ja epäuskon väliseksi vuoristoradaksi.

– Kun usko omaan osaamiseen takkuilee, muistutan itselleni, etten osaa mitään muuta yhtä hyvin kuin kirjoittaa.

Itkonen ei vedä tiukkaa rajaa työn ja muun elämän välille.

Pelottava populismi

Juha Itkosella ja hänen vaimollaan ei ole kotona tarkkaa työnjakoa, vaan molemmat tekevät, mitä ehtivät. Itkoselle ja hänen tuttavapiirilleen tasa-arvo on itsestään selvää. Lapsuudenkodissa ei ollut.

– Isä ei osallistunut kotitöihin, eikä sitä odotettukaan. Hänen työnsä ja uransa olivat aina etusijalla. Joskus tämä malli hiertää sisäisesti, olenko aivan ei-mies, kun en käyttäydy näin.

Itkosen mielestä Suomi on kansainvälisessä tarkastelussa hyvä maa kasvattaa lapsia. Verrattuna esimerkiksi Amerikkaan, jonne Itkosen ajatukset herkästi palaavat, päivähoitojärjestelmämme on erinomainen, terveydenhuollosta puhumattakaan.

– Kaksosemme olivat ennenaikaisia ja saivat pitkään sairaalahoitoa. Olen tosi kiitollinen siitä, ettei hoidon tarve aja ihmisiä taloudelliseen umpikujaan.

Molemmat Itkosen vanhemmat lapset ovat käyneet kunnallista päiväkotia, josta hänellä on vain hyvää sanottavaa.

– Kuusivuotias lähti tänä aamuna Musiikkitaloon konserttiin. Eikä se ole edes epätavallista.

Itkosen perheessä ei ole lapsivakuutuksia. Hän kannattaa universalismin periaatetta, jonka mukaan kaikki maksavat ja käyttävät yleishyödyllisiä palveluita.

– Jos lapsilisiä jaettaisiin vain vähätuloisille, niiden legitimiteetti ja hyväksyttävyys olisivat toisella tasolla kuin nyt.  Esimerkiksi USA:ssa julkinen terveydenhuolto koetaan eräänlaisena köyhäinapuna, mikä luo kauheaa vastakkainasettelua.

Itkosen työhuoneen seinällä on kuvasuurennos, jossa maastokuvioon pukeutunut nuorukainen pyöräilee valkoisten puuristien reunustamalla tiellä. Kuva on otettu Irakin sodan vastaisesta mielenosoituksesta Teksasissa vuonna 2005.

Itkonen myöntää, että maailman poliittinen tilanne, etenkin populismin leviäminen, huolettaa häntä.

– Valheellisilla argumenteilla pystytään luomaan yhteiskuntaan vihainen, paniikinomainen ilmapiiri. Sen varjolla tehdään päätöksiä, jotka ovat haitallisia niille ihmisille, joita väitetään puolustettavan.

Ilmiö on poikkeuksellisen räikeä USA:ssa. Siihen verrattuna Suomella on Itkosen mukaan suojaavia rakenteita, kuten korkeampi koulutustaso ja suhteellisen hyvä sosiaalinen tasa-arvo. Toisaalta Suomi on niin pieni maa, että isompien tekemisillä on meihin suuri vaikutus.

Arjen pyhättö

Itkonen on viime aikoina miettinyt paljon, millaisen maailman haluaisi jälkikasvulleen jättää. Hänelle tärkeimpiä arvoja ovat avoimuus, uteliaisuus ja ennen kaikkea suvaitsevuus. Tosin siitäkin on onnistuttu tekemään kirosana.

Hän kokee saaneensa elää hyvässä ja järjestyksessä olevassa maailmassa ja pelkää, ettei se lasten kohdalla toteudu.

– Välillä hirvittää, että mitä jos kaikki menee päin helvettiä. Lapset elävät kuitenkin koko elämänsä näissä olosuhteissa.

Juha Itkonen myöntää pelkäävänsä, ettei seuraavan romaanin maailma ehkä avaudukaan. Toisaalta sisäinen kertojaääni on niin vahva, että se todennäköisesti puskee ennemmin tai myöhemmin pintaan.

Pohjimmiltaan Juha Itkonen on silti optimisti. Jos maailman tila ahdistaa liikaa, hän lämmittää saunan. Vaikka lasten kanssa saunominen on harvoin seesteistä, se edustaa hänelle arjen luksusta. Itkonen tosin tahtoisi korvata arki-sanan elämällä.

– Joskus elämä on takkuista ja joskus onnellista, eikä se riipu siitä, olenko töissä vai Rhodoksella.

Iltapäivän ollessa jo pitkällä Itkonen sulkee työhuoneen oven. Likaiset astiat, notkuvat kirjahyllyt ja upottava, ruskea sohva jäävät taakse. Itkonen rentoutuu. Katse viipyy ikkunasta näkyvässä suuressa vaahterassa, jonka kellertävät lehdet väpättävät syyspuhurissa.

Hetkeä myöhemmin Itkosen tumma tila-auto katoaa kaupungin ruuhkaan.